Tänään ruokasalissa edessäni istui ujo poika. Tomaateista ja vesimeloneista hän poisti kaikki siemenet. Pöydällä olevasta ketsuppipurkista hän pyyhki lautasliinallaan ketsupista roiskuneet pisarat. Höyryävän kuumaa teetä hän joi silmät kiinni aivan kuin hän olisi ollut jossain ihan muualla. Vieressäni istuva nainen herätteli keskustelua välillemme, mutta minä olen toinen ujo ihminen, joten jonkin ajan päästä meidän kolmen keskustelu päättyi rauhalliseen hiljaisuuteen. Se hiljaisuus ei ollut vaivautunutta, onneksi. Mutta sitten minä söin jälkiruokaani ja poika yhtäkkiä kysyi, että onko se hyvää.
Ajattelin, että olisi mukavaa, että täällä on myös muita minun ikäisiäni. Kahvitauolla muuten puhutaan ainoastaan sellaisia asioita, joista minäkin ehkä puhun kymmenen, parinkymmenen tai kolmenkymmenen vuoden päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti