maanantai 30. toukokuuta 2011

Kirjamerkkinäni toimii pala talouspaperia

"Veikko katseli, kun Maija meni naapurihuoneeseen, tuli kohta takaisin ja pani jotain lämmintä Veikon käteen. Kupillisen maitoa.

Veikko siemaili maitoa, maisteli joka pisaraa kielellään, jotta maito kestäisi mahdollisimman pitkään ja Maija Poppanen pysyisi hänen vieressään.

Maija seisoi siinä sanomatta sanaakaan, katseli vain miten maito hiljalleen hupeni. Veikko haistoi hänen valkoisen kahisevan esiliinansa ja miedon paahtoleivän tuoksun, joka aina leijui herkullisena hänen ympärillään. Mutta vaikka Veikko miten yritti, hän ei saanut maitoa kestämään ikuisesti, ja kohta hän huokaisi harmisssaan, ojensi tyhjän kupin Maija Poppaselle ja sujahti takaisin makuulleen. Ikinä ennen hän ei ollut tajunnut, miten mukava sänky hänellä oli. Ja hän mietti sitäkin, miten lämmin ja onnellinen olo hänellä oli ja miten oli onni että hän eli."

Maanviljely kannattaa

Oli tiedossa seitsemän päivän työputki. Kun tuo työputki oli ohi, menin vielä pyynnöstä tekemään kahdeksannenkin päivän. Myös kahdelle seuraavalle päivälle olisin saanut mennä töihin, mutta onneksi osasin kieltäytyä. Ensimmäisen vapaapäiväni katsoin kahta pienintä pikkusiskoani (jotka herättivät minut aikaisin) sekä kahta pientä sukulaispoikaamme (jotka tahtoivat heitellä pomppupalloja ja leikkiä salapoliiseja). Toisen vapaapäiväni herätyskellona toimi remonttimiehet, jotka kiipesivät kotimme katolle. Aamun minä keitin heille pariin otteeseen kahvit, sulattelin leivonnaisia pakastimesta ja voitelin leipiä. Aamusta ei puuttunut myöskään portfolion tekemistä ensi viikolla oleviin pääsykokeisiin.

Illalla minut pelasti Mikki Hiiri -paitaan pukeutuminen, pehmisjäätelöt Hennan kanssa, nauraminen, pitkästä aikaa kirpparilla käyminen (josta voisin ostaa paljon hienoja, isoja ja nostalgisia postikortteja) sekä polkupyöräily vesisateessa.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

tiistai 24. toukokuuta 2011

Vapaaehtoistyö

Olen käynyt ulkona vanhusten kanssa. Ehkä korvaan niitä hetkiä, jotka olen menettänyt omien isovanhempieni kanssa. Me haemma osastolta pyörätuolin ja kasan lämpimiä vilttejä, jos kylmä yllättää. Monet heistä eivät ole käyneet ulkona pitkiin aikoihin. Minun päässäni on visio siitä, missä käymme. Jos tuulee, kävelemme myötätuuleen. Lykkään pyörätuolia aina joelle päin, koska siellä on erityisen kaunista. Pitkä tie menee aivan joen vierellä ja toisella puolella on iso puistoalue puineen ja pensaineen. Minä kerron heille aina joesta, joka on 166 kilometriä pitkä. Kerron virtauksesta ja lähellä olevasta koskesta. Ja yleensä he vastaavat, että tässä kohdin joki on niin kauniin tyyni.

Yksi päivä eräs vanhus käänsi päätänsä joka suuntaan istuessaan siinä kyydissäni. Hän oli häkeltynyt kesän tulosta ja halusi nähdä kaiken ympärillään tapahtuvan. Hän nauroi puiden kasvaneille lehdille, lähellä käynneille linnuille sekä pikkutytölle, joka juoksi vaaleanpunainen tyllihame heiluen. Kysyessäni haluaisiko hän mennä jo sisälle, hän vastasi haluavansa mennä vielä eteenpäin. Sisällä, pidemmän matkan kierrettyämme, toinen hoitaja kysyi reissustamme. Vanhus oli niin hämmillään ja mietti hetken ennen kuin vastasi kaunista.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Maailma

Tänään heräsin yksin sängystämme, kun aurinko yritti päästä sälekaihtimien läpi huoneeseen. Pukeuduin mekkoon ja kieputin hiukseni hienolle nutturalle (jonka tuuli puhalsi heti auki ja hiukseni hulmusivat sen jälkeen miten tuuli niitä halusi lennätellä). Pakkasin laukkuuni kaiken tarpeellisen sekä Maija Poppasen. Kävelin koko keskustan läpi ja hymyilin vastaantuleville. Laitoin musiikin hiljaa soimaan puhelimesta. Hiljaa, koska halusin kuulla taustalla humisevat puiden lehdet ja lintujen sirkutuksen. Hetken kuuntelin kirjaston hiljaisuutta ja kävin ostamassa lämpimiä croisantteja. Kävelin myös apteekkiin saadakseni kipulääkkeitä sekä kaupassa hakemassa lihapulliimme näkkileipiä, sipulia, kermaa ja kananmunia. Kaupasta kuljin pitkän kaavan mukaan takaisin asunnollemme. Kävelin mahdollisimman hitaasti joka paikkaan, koska jokainen soluni pidättivät hengitystä. Maailma on niin kaunis.

Saippuakuplia


tiistai 17. toukokuuta 2011

Päähänpistomme

Me asumme samojen seinien sisällä ja katsomme aamulla samasta ikkunasta ulos, tarkistaaksemme pärjäämmekö ulkona ilman toista kerrosta vaatteita. Me olemme saaneet arjen. Käymme töissä (joskus minä tulen töistä vasta kun sinä olet heräämässä ja lähdössä omalle työpaikallesi). Töiden jälkeen täytyy muistaa pestä vaatteita, siivota, tehdä ruokaa ja käydä sukulaislasten syntymäpäiväjuhlilla. Olemme kuitenkin tyytyväisiä siitä, että meillä on toisemme.

Meillä on onnellinen yhdessäolo. Nousen ennen toista ja toimin vähän äänin toista herättämättä. Hän (jonka viereen käperryn lämpimikseen, jolle sanon hyvänyöntoivotukset ja jonka ansiosta ikkunalaudalla on kimppu kukkia) hakee minut töistä. Me saamme päähänpistoja, kuten junaan hyppääminen ja matkustaminen seuraavaan kaupunkiin. Olemme ajaneet autolla monta kymmentä kilometriä vain nähdäksemme järvimaiseman, jonka saarilla ja mailla kasvaa laajaa metsää ja jossa on jyrkkiä rantakallioita. Siellä hiljaisuudessa kiipesimme vuoren huipulle. Taivas oli sinen ja minä heilutin hiukset niskaan, jotta aurinko pääsisi lämmittämään kasvojani. Aurinko loi puiden lehtien läpi suodattamalla maahan täplikkäitä kuvia. Olemme myös etsineet uuden uimarannan, jonka rannalla me kiljuimme varpaita kipristellen. Vesi oli jääkylmää, mutta me heitimme talviturkin. Se tiesi lisää kiljumista.


Me aiomme käydä kaupungeissa, joissa emme ole ennen olleet. Päähänpistomme eivät siis tule loppumaan, onneksi.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Hymyn hyytymisestä

Isäni sanoo, että kaikki voi muuttua yhdessä yössä. Todellisuudessa kaikki voi muuttua vieläkin nopeammin. Kävin katsomassa päivystyksessä olevaa pikkuveljeäni. Hänellä oli kyynel silmässä, kanyyli vasemmassa kädessä ja happiviikset nenän alla. Siellä oli pari valkotakkista sekä yhtä monta ambulanssimiestä. Äitini kysyi ensivasteen miehiltä mitä lääkkeitä te annatte pojalle? ja ambulanssimies kertoi huumelääkkeistä, opioideista ja pitkävaikutteisuudesta. Äiti kuunteli mielenkiinnolla tämän, vaikka hän olisi tajunnut kaiken jo sanasta Oxynormia. Illalla vein äidille ruokaa. Pikkuveljeni oli tuolloin leikkaussalissa.

Kello 17:47 juna-asemalla oli hiljaista. Syynä tähän oli kuulutus: Lähtö aikaon muuttunut. Uusi lähtöaika on kello 18:39. Kaikki muutkin tulevat matkustajat, jotka lukeutuivat tuohon sanaan hiljaista, lähtivät. Vanhannäköinen auto oli kuitenkin parkeerattu vähän kauemmas. Autosta nousi nuorehko, pitkä ja kaunis nainen, jolla oli letitetyt tummat hiukset. Hän sytytti tupakan ja seisoi hetken nojaten autoon. Kun hän palasi taas autoonsa ja lähti, auton suunnalta tuuli lennätteli pieniä paperin paloja. Kun autoa ei enää näkynyt ollenkaan, keräsin kaikki paperinpalaset.

Olen yrittänyt koota paperinpalasia mutten ole onnistunut kokonaan. Saamani yksittäiset lauseet kuullostavat pelottavalta: please, you don't need me, i don't care, sim-card, thanks ja it for 4 days.



Ei minun hymyni ole hyytynyt, kun koivuissa on jo pienet lehdet.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Piknik

Pikkusiskoni sanoi viikonlopuksi tulee lämmintä ja se on totta, koska opettaja kertoi sen meille perjantaina. Pikkusiskoni mietti myös miksei sanaa ketkä sanota kukat. Eilen hän ja toinen pikkusiskoni halusivat mennä piknikille. Heitimme kukkakuviollisen lakanan kostealle nurmelle ja kokosimme eväät: leipäjuustoa, suolakeksejä ja tuorejuustoa, viinirypäleitä (joista pikkusisko taiteili ukkoja), pikkunakkeja, mehua sekä omenalohkoja, joista leikkasimme pupuja (sekä yhden ketun, joka pikkusiskon mukaan söisi kaikki pupumme).

Äitienpäivä

Hyvää äitienpäivää teidän äideille!
(kuvan ottanut pikkusiskoni)

torstai 5. toukokuuta 2011

Päiväni

Tiistaina ajattelin kertoa päivästäni. Heräsin aikaisin, menin koululle tekemään pari koulutehtävää, olin siellä pitempään pikkuveljeni pääsykokeiden takia, yhdeksi menin töihin ja töistä pääsin yhdeksältä illalla. En siis ajatellut kertoa teille tiistaistani.

Eilen minä heräsin kuudelta töihin (mihinpä muualle tuohon aikaan). Kävin suihkussa, pukeuduin ja kävelin alle kymmenen minuutin työmatkan sairaalalle. Töistä pääsin kolmelta, jonka jälkeen yritin tavoittaa isännöitsijäni (joka oli lähtenyt viisi minuuttia ennen saapumistani) ja kävin kaupassa. Kävellessäni asunnolle ajattelin olisipa töitä huomennakin.

Asunnolla vaihdoin vaatteeni parhaimpiin kotivaatteisiin: t-paitaan, legginseihin ja villasukkiin. Nautin yksinolon hetkistä, kun ikkunoista paistoi sisään aurinko. Söin jäätelön, piilottelin kurkkukipua ja yskää peiton alla, kuuntelin musiikkia koneelta, luin blogeja sekä piirsin pitkästä aikaa postikortteja (jotka ovat vesiväriä vaille valmiit). Olin hyväntuulinen viiden päivän työputken jälkeen, josta nautin kovasti.

Yhdeksältä olin kuitenkin jo rautatieasemalla ja hetkeä myöhemmin taajamajunassa puolitoista tuntia (sitä ennen toki pakkasin ja kävelin painavat kassit kourassa musiikkia kuunnellen). Musiikki soi myös junassa lukiessani Liisa Ihmemaassa. Tuon puolentoista tunnin päästä olin kotona, missä oli hyvä mennä nukkumaan.

Nyt vieressäni on pikkusisko, joka syö Amerikan pastilleja ja lukee muistiinpanojani hiljaisen narskutuksen tahtiin.