Päähänpistomme

Me asumme samojen seinien sisällä ja katsomme aamulla samasta ikkunasta ulos, tarkistaaksemme pärjäämmekö ulkona ilman toista kerrosta vaatteita. Me olemme saaneet arjen. Käymme töissä (joskus minä tulen töistä vasta kun sinä olet heräämässä ja lähdössä omalle työpaikallesi). Töiden jälkeen täytyy muistaa pestä vaatteita, siivota, tehdä ruokaa ja käydä sukulaislasten syntymäpäiväjuhlilla. Olemme kuitenkin tyytyväisiä siitä, että meillä on toisemme.

Meillä on onnellinen yhdessäolo. Nousen ennen toista ja toimin vähän äänin toista herättämättä. Hän (jonka viereen käperryn lämpimikseen, jolle sanon hyvänyöntoivotukset ja jonka ansiosta ikkunalaudalla on kimppu kukkia) hakee minut töistä. Me saamme päähänpistoja, kuten junaan hyppääminen ja matkustaminen seuraavaan kaupunkiin. Olemme ajaneet autolla monta kymmentä kilometriä vain nähdäksemme järvimaiseman, jonka saarilla ja mailla kasvaa laajaa metsää ja jossa on jyrkkiä rantakallioita. Siellä hiljaisuudessa kiipesimme vuoren huipulle. Taivas oli sinen ja minä heilutin hiukset niskaan, jotta aurinko pääsisi lämmittämään kasvojani. Aurinko loi puiden lehtien läpi suodattamalla maahan täplikkäitä kuvia. Olemme myös etsineet uuden uimarannan, jonka rannalla me kiljuimme varpaita kipristellen. Vesi oli jääkylmää, mutta me heitimme talviturkin. Se tiesi lisää kiljumista.

Me aiomme käydä kaupungeissa, joissa emme ole ennen olleet. Päähänpistomme eivät siis tule loppumaan, onneksi.